Kyllä kelpaa löhöillä

Viikonloppu oli varsinainen puuhaviikonloppu. Tosin niin taisi olla kyllä viikko sittenkin :D Olen maalaillut ja fixaillut oikein urakalla, viikko sitten urakkaan kuului myös nikkarointi ja haravointi. Kertoilen näistä puuhista pikapuolin lisää, mutta ensin on talomme sohvan vuoro.

Kyllä, keltaiseen taloomme on saapunut uusi sohva. Tutkailin pitkään nettisivuja ja yritin etsiä sohvaa käytettynä. Sopivaa ei vaan löytynyt, ja kärsimättömänä ihmisenä - tai itse asiassa mies se tässä taisi olla vielä kärsimättömämpi - käytiin sitten ostamassa uusi sohva. Kriteereinä oli: edullinen, suhteellisen kevyt/siro ja yksinkertainen verhoilu. Tutkittiin tarjouksia ja sen perusteella suunnattiin lähimpään Maskuun.

Taisi siinä valintaa tehdessä muutama tuskanhikipisara valua niin myyjällä kuin miehelläkin, sillä mä mietin ja mietin ja käänsin ja väänsin - ja joo, meni siinä muutama tovi, myönnän. Pohdin, onko materiaali sopiva, entä väri, onko sohva oikean kokoinen, vai onkos tuossa liian leveät käsinojat, ja mites nyt nuo jalat... Ja pitihän sohvassa olla hyvä istuakin. Kyllä sä tiedät, ei se aina oo niin helppoo.

Mutta nyt sohva on täällä - jihuu!! Jalkojen kanssa hikoiltiin vielä tovi ennen kuin päästiin tekemään paikalleenasetanta ja koeistunta. Mutta nyt se on tuossa. Harmaa, hyvin simppeli divaanisohva. Sanoisin, että tässä on hinta-laatusuhde varsin kohdillaan. Istuu musta hyvin tuohon nurkkaan ja nyt voi sanoa, että olohuone alkaa näyttää olohuoneelta. Näkymä keittiöstäkin on jo huomattavasti mukavamman näköinen. Vielä kun keksisin telkkarille jonkin kaapin, johon saisin sen piiloon, hymyilisin leveästi. Ja vielä leveämmin hymyilen sitten, kun seinissä on uudet tapetit, mutta ei mennä nyt siihen (kuten huomaat, tapettinäyttely jatkuu seinällä). Psst. Jalkalamppuun löytyi neljällä eurolla varjostin. Hieman pienihän tuo on, mutta parempi kuin ei mitään.

Mukavaa maanantaita!