Pin it

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Siitä se ajatus sitten lähti

Tämä alkuviikko on ollut varsinaista ajatusten vuoristorataa. Kaikenlaista on tupsahtanut eteen. Tämä juttu sopii siinä mielessä ainakin otsikkonsa puolesta varsin mainiosti päivien teemaan.

Mutta. Mennään asiaan. Tuntuu, että olen päässyt piirun verran pidemmälle pohdinnoissani. Jes! Kyse on talomme keittiöstä ja sen seinistä. Ostin jo tovi sitten purnukan valkoista Remontti-Ässää (sävytetty sävyyn Paperi F497). Sitä on pitänyt alkaa lätkiä seiniin, mutta jokin jarru on ollut matkassa. Olen koko ajan miettinyt, että mitä jos tilasta tulee liian valkoinen. Ja sitten toisaalta olen miettinyt, että entäs jos sitten tuleekin, valkoisen päälle on helppo maalata. Että tätä eessun taassun rallattelua olen tässä käynyt. Kovin rakentavaa, tiedän. 

Ja sitten se tapahtui. Poistin uuniseinältä vanhan hajonneen oskarinoksan ja kas, mitä sieltä paljastuikaan. Seinät ovat olleet joskus keltaiset! Ja vieläpä sellaiset sinapinkeltaiset! Muistan, että lähetin ystävälleni hieman huvittuneella mielellä kuvan, että katsos mitä väriä seinistä löytyy. Mutta arvatkaas mitä. Nyt kun olen asiaa pohtinut ja katseeni osuessa Tikkurilan värisävyyn Safari (K396), alan olla aikasen lämmennyt ajatukselle. Ainakin yhdestä seinästä tulee keltainen. Ja kun asiaa pysähtyy miettimään, niin onko tämä nyt sinänsä mikään kovin suuri yllätys, kun talo on keltainen ja keltaisesta muutenkin tällä hetkellä niin kovasti tykkään :D


1. Tästä se ajatus lähti - maali, joka paljastui vanhan oskarinoksan alta. 2. Tikkurilan Safari (K396) osui silmiin ja on siitä asti ollut suosikki. 3. Vaihtoehtoinen keltaisen sävy: Tikkurilan Rentukka (K303). 4. Toinen vaihtoehtoinen keltaisen sävy: Tikkurilan Kenno (J398). 5. Birger Kaipiaisen Kiurujen Yö kulkee koko ajan taustalla mukana. Keltainen, jota on linnun rinnassa, olisi ehkä se ihanteellisin. Hmm, pitääkö sittenkin jatkaa etsimistä? 6. Vallilan Nappisilmä -verhokappa keltaisena jotenkin myös hypähti silmille. Yhdessä kukassa on melkein samaa keltaista kuin Safarissa.

Ja pitihän näitä sävyjä vähän kokeilla Tikkurilan Color up -värisuunnitteluohjelmalla.

Tämä on nykytilanne, seinä on jo nyt jonkinsortin keltainen.





Hmm, antaahan nuo kuvat jotakin osviittaa, vaikka kovasti vaatii mielikuvitusta kuvitella ympärillä olevat muut jutut aikaisemmin kertomani mukaisiksi, kuten valkoiset kaakelit, uudet vetimet, räsymatot jne. - näihin suunnitelmiin voit kurkata tarkemmin täältä. Jaa-a, oisko se sittenkin tuo Kenno? Mitä mieltä olet? Otan mielelläni vastaan mielipiteitä ja vinkkejä keltaisen sävystä. Laita siis ihmeessä kommenttia tai viestiä :)

Nyt sitten jännityksellä seuraan, pääsenkö asian kanssa kunnolla eteenpäin ja jos pääsen, miltä lopputulos näyttää. Tämä on varsinainen "siitä se ajatus sitten lähti" suunnitelma. 

PS. Sellainen vinkki loppuun, että saatan tässä kohteessa hyödyntää Tikkurilan väritakuuta. Ihan jo senkin takia, kun on tuo oikea sävy vielä pikkasen hakusessa. Kurkkaa linkin takaa, miten takuu toimii. Vaikuttaa ainakin musta varsin kohtuulliselta diililtä :)

8 kommenttia:

  1. Valitsisin vielä kirkkaamman keltaista :) Ja suosittelen lämpimästi hengittäviä maaleja, esim. Uulaa tai Colorian Greenlinea, kun puutalosta on kyse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kommenteista :) Nuo maalit onkin uusi tuttavuus, täytyy käydä tutustumassa niihin. Onko sulla kokemuksia, voiko niillä maalata minkä tahansa maalin päälle?

      Poista
    2. Olen ainakin ymmärtänyt että voi maalata minkä päälle vain, ja itse oon riskillä maalannutkin ilman pohjamaaleja ja hyvin on tarttunut ja pysynyt. Kiva jos oli hyötyä!

      Poista
    3. Hyvä tietää :) Kävin eilen tutustumassa Uulan INTO-maaliin. Se vaikutti oikein lupaavalta :)

      Poista
  2. Tuo Tikkurilan väritakuu on kyllä mahtava juttu, etenkin jos ensimmäinen värivalinta menee pieleen.. Keltainen on kyllä kiva väri, että olipa se sävyltään minkälainen keltainen tahansa, niin se näyttää taatusti hyvältä seinässä :)

    Mulla olisi sulle blogissani haaste. Käy kurkkaamassa, että haluatko ottaa haasteen vastaan.. Kyse on siis blogeissa kiertäneestä Liebster Award -haasteesta ja siinä olisi 11 kysymystä koskien lähinnä sisustusta ja kirppislöytöjä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenteista :) Mä tykkään keltaisesta ihan älyttömästi - tosin tässä yhtäkkiä rinnalle tuli myös vihreä, siis keittiön väriksi. Katsotaan, mihin lopputulokseen päädyn. Siinä mielessä tuo väritakuu on kyllä entistä kätevämpi juttu.

      Mä käyn kurkkaamassa haastetta :) Kivaa sunnuntaita!

      Poista
  3. Päädyin lukemaan blogiasi instan kautta. Keittiön remppa vaikuttaa lupaavalta :) En jaksanut/uskaltanut maalata meidän koivuisia keittiön kaappeja valkoisella, joten päällystin ne dc-fix kalvoilla. Maksoi reilu 100e eli edullinen fixaus :) Ja mitä keltaiseen tulee niin en itse löytänyt tarpeeksi keltaista Tikkurilan nykyisistä kartoista, mutta sain vinkin eräästä Nuapurissa-blogista (jossa myös lisää keittiön dc-fixauksesta) ja nyt meidänkin eteinen on sävyltään L300. Kannattaa kysyä selattavaksi vanhoja Tikkurilan värikarttoja, sekoittavat niitä edelleen ja vaikkapa ihan Prismassa eli edullisemmin. Mun eteisen seinä ja fixattu keittiö löytyy instasta tililtä Mirkkukaroliina ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit vierailulle ja kiitos kommenteista :) Kävin kurkkimassa instatililtäsi sun kotia - kaunista; tykkään kovasti sun tyylistä ja väreistä. Keittiötä kävin myös katsomassa ja hyvältä kyllä näyttää. Oletko ollut itse tyytyväinen? Miltä pinta sun mielestä tuntuu/näyttää? Onko kovin muovinen? Mä olen kans hetken miettinyt fixausta, mutta jotenkin päätin antaa noille puisille oville vielä mahdollisuuden, katsotaan miten käy :) Ja mitä maaleihin tulee, niin täytyypä tutustua noihin vanhoihin värikarttoihin. Villeintä tässä hommassa (lue suunnittelussa) on, että ajatukset vaihtuu lennosta. Tiedän, että joku talon seinistä tulee olemaan makuuhuoneen lisäksi keltainen, mutta onko se loppujen lopuksi keittiö, niin saa nähdä, hih. Kivaa syksyä!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...