Pin it

perjantai 3. elokuuta 2018

Talokierros osa 2: makuuhuone


Tervetuloa makuuhuoneeseen. Makuuhuone sijaitsee olohuoneen vieressä, ja täällä vallitsee punaisen ja keltaisen pirteä tunnelma. Aamuisin on mukava herätä, kun valo siivilöityy keltaisten verhojen takaa. Tuottaa ei-niin-aamuihmiselle pientä lohtua ja helpotusta.

Katselin aikaisempaa hahmotelmaa sisustussuunnitelmasta, ja siinä makuuhuone oli pukeutunut kokolailla kokonaan keltaiseen. Tapettiajatuksena oli Pihlgren&Ritolan Kiurujen yö keltaisena. Keltaista täällä tosiaan on edelleen, mutta tapetin sävyksi valikoitui lopulta punainen. Rohkeasti aloitimme yhteisen tapetointiurakkamme juurikin tällä makuuhuoneen kuviollisella paperitapetilla. Tapetti on Pihlgren&Ritolan Minikukka. Ennen tapetointia tosin edelsi suhteellisen iso työ, kun purimme sängyn molemmin puolin olleet korkeat kaapit. Työ oli iso sen vuoksi, että kaappien kiinnityksessä oli käytetty ihan huolella nauloja, isoja sellaisia. Kaapit saatiin onneksi ulos ja onneksi ne oli aikoinaan asennettu katon ja kattolistan asennuksen jälkeen. Riitti siis, että siistin katon: hieman paikkausta ja maalausta. Muuten työ olisi osoittautunut vieläkin suuremmaksi.

Kaappien purkuhommien jälkeen maalasimme muut kuin päätyseinän valkoisiksi (Tikkurilan sävy paperi, F497). Tykästyin muuten kovasti Greenlinen Coloria remonttimaaliin, joka on muoviton sisämaali. Sitä oli helppo käsitellä ja plussaa siitä, että se oli tuoksuton. Siirsimme yläkerran vierashuoneesta huutokaupasta aikoinaan hankitut yöpöydät sängyn viereen, ja valaisimiksi löytyi kirpputoreilta ja huutokaupoista mukavat väriteemaan sopivat valaisimet. Tekstiilit pysyivät samoina kuin ennen - tykkään edelleen tosi paljon pirteistä verhoista ja upeasta pitsisestä päiväpeitosta.

Täällä on ihmisen hyvä nukkua.

Vanhoja kuvia makuuhuoneesta löydät täältä ja täältä.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...