Aloitimme viime viikonlopun vieton yöpymällä Ahlströmin ruukeilla. Ystävälleni iso kiitos tämän paikan löytämisestä. Hotelli sijaitsee lähellä Villa Maireaa Porin Noormarkussa ja näin paikka alunperin löytyikin.
Ruukin alue on suhteellisen suuri ja pitää sisällään erilaisia vanhoja rakennuksia. Rakennukset ja pihat ovat oikein hyvin hoidettuja ja joki kuuluu olennaisena osana maisemaan. Minulle paikasta tulee mieleen sanat tunnelmallinen, kaunis ja rauhallinen. Paikassa pystyy hyvin aistimaan historian ja sen myötä tulee tunne siitä kuin aika olisi pysähtynyt. Tuli jopa hieman hienostunut ja juhlallinen olo kävellessä siististi hoidettuja teitä ja pihoja pitkin. Nautimme ruukin hiljaisen illan tunnelmasta ja nukuimme hyvät yöunet.
Aamupalalla istuimme hotellin terassilla ja ihailimme peltomaisemaa auringon paistaessa. Ulkomailla olemisen vivahde oli havaittavissa, ja sillä tavalla oikein positiivisessa mielessä. Tankkasimme runsaasta aamupalapöydästä vatsamme täyteen ja ennen Villa Mairean vierailua kiertelimme Noormarkun katuja. Idyllinen ja rauhallinen paikka.
Voin lämpimästi suositella majoittumista ruukin alueella. Visiittimme oli lyhyt, mutta muistijälki oikein kotoisa ja tunnelmallinen.
Lisätietoja kohteesta löydät täältä.
On kyllä niin upea paikka kuin kuvittelinkin! Minulla on sama reissu suunnitelmissä tänä kesänä vielä asuntomessujen aikaan. Mutta matkalla tahdon pysähtyä Eurassa Kauttuan ruukkikylässä, joka kuuluu myös Ahlströmin ruukeille. Yövyimme viime syksynä Alvar Aallon suunnittelemassa Villa Aallossa eli Tipulassa. Paljon nähtävää oli syksylläkin, kuten Aallon Terassitalo, mutta moni kesäkohde, kuten näyttelyt, oli suljettu. Tahdon myös nähdä kylän kesäasussa, kun viimeksi oli maa jäässä.
VastaaPoistaKiitos kommenteista :) Suomessa riittäisi kyllä varmasti nähtävää ja vaikka kuinka. Täytyypä pistää listalle myös nuo mainitsemasi kohteet. Aurinkoista kesää!
VastaaPoistaIhana reissukohde. Tiistaina juuri visiteerasin tuolla. Ukkoskuuro hieman rajoitti
VastaaPoistaliikuskelua,mutta kaunista oli!