Pin it

keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Talokierros osa 2: olohuone


Paljon on tapahtunut sitten edellisen keltaisen talon talokierroksen, joten tervetuloa mukaan uudelle kierrokselle! Aloitetaan kierros meidän olohuoneesta.

Olohuoneessa on päivitetty pintoja ja vaihdettu kalusteita. Maalasimme kaksi seinää valkoisella, Tikkurilan perusluottosävyllä paperi (F497), ja kaksi seinää tapetoimme. Olohuoneen tapetiksi valitsin lopulta sinipohjaisen Eco Simplicityn Kurjet. Mulla oli pitkään visio, että olohuoneeseen tulee vihreäsävyinen tapetti, mutta sitten tämä tapetti vaan tuli eteen ja se oli siinä. Palaset tavallaan kuin loksahtivat kohdilleen. Olen todella tyytyväinen valintaan, tapetista on tullut ihan mun suosikki. Pidän erityisestä tapetin eläväisyydestä, mutta myös siitä, että tapetin tunnelma on kuvioista huolimatta rauhallinen ja seesteinen. 

Senkki on Askon 1940-luvun mallistoa nimeltään Siro. Kalustoon kuuluu lisäksi ruokapöytä tuoleineen ja kaappi. Nämä ovat tällä hetkellä keittiön puolella. Aluksi hieman mietitytti senkin koko ikkunan edessä, mutta lopulta olen sitä mieltä, että paikka on senkille mitä parhain. Ystävältä saatu peikonlehti lepäilee fb-kirppikseltä ostetun tason päällä ja 1950-luvun tuoli on rakkaalta mummolta saatu. Vihreä arkku on huutokauppalöytö, kannellinen pärekori vanhemmilta ja puupärekori talon peruja. Sohva on ainoa uusi kaluste tässä huoneessa. Verhot sain vasta kesän korvilla hankittua ja ripustettua. Pitkään mietin, että millaiset ja minkäväriset haluan. Hain lopulta sinisen värin tapetin sävyistä ja yllättävän hyvin siinä mielestäni onnistuin, netistä kun verhot löysin. Valaisinta ei kuvissa nyt näy, mutta se vaihtui plafondiksi ja katto tuntuu heti olevan korkeammalla.

Vanhoja kuvia olohuoneesta löydät täältä ja täältä.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...