Pin it

Näytetään tekstit, joissa on tunniste värisävy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste värisävy. Näytä kaikki tekstit

tiistai 6. tammikuuta 2015

Vuoden 2015 väri


Amerikkalainen Pantone on julkaissut oman näkemyksensä vuoden väristä vuodesta 2000 asti. Tulostamisen väristandardeja tuottava yritys etsii uutta väriä katsastamalla trendejä ympäri maailman. Seurannan kohteena ovat muun muassa elokuvissa, taiteessa, matkakohteissa ja teknologiassa esiintyvät ja käytetyt värit. 

Tämän vuoden väriksi on valittu Marsala. Marsala on saanut nimensä viinin mukaan - ja kyllähän tuosta väristä tuleekin erehdyttävästi mieleen täyteläinen, marjainen ja mausteinen viini. Väri on runsas ja maanläheinen. Väri on voimakas niin yksistään kuin muiden värien lisämaustajana.

Olen voimakkaiden värien ystävä ja voisin hyvinkin ajatella ottavani ripauksen tätä herkullisen punaista sävyä kotiini, esimerkiksi tyynyjen tai miksei jopa matonkin muodossa. 

Mitä mieltä sinä olet vuoden väristä?

Kuvat Pinterest
Kuvat Pinterest

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Suihkussa

Valkoinen, turkoosi ja musta. Mattaa ja kiiltävää. Niistä väreistä on tämän talouden kylpyhuone tehty. Muuhun kodin sisustukseen verrattuna värisävyt ovat suorastaan hillittyjä. Kyllä täällä kelpaa pitkän kuuman suihkun ottaa. Ja jos oikein villiintyy, lämpiää hämyinen sauna.

Kylpyhuoneessa kahdella seinällä oleva suuri peili ja kiiltäväpintaiset mustat kaapistot suurentavat tilaa.

Turkoosi väri raikastaa tilan. Turkoosia kaakelia on suihkun taustaseinässä ja lattiassa.

Solmioripustin toimii mainiosti pyyhekoukkuna.


Alunperin tuikuille tarkoitettu teline palvelee oikein hyvin myös kylpyhuoneessa.

Saunan tunnelmaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...