Antiikista ja vanhoista esineistä kiinnostuneille suosittelen Fiskarsin ja Billnäsin antiikkimarkkinoita. Markkinat järjestetään vuosittain heinäkuun alkupuolella ja markkinat keräävät huomattavan määrän niin antiikin myyjiä kuin antiikista kiinnostuneita ostajiakin. Lisätietoa markkinoista löydät netistä Fiskarsin antiikkipäivät ja Billnäsin antiikkipäivät.
Vierailimme markkinoilla torstaina eli avajaispäivänä ja aloitimme kierroksemme Fiskarsista. Ihmisiä oli paljon, mutta parkkipaikan löysi kuitenkin hyvin, sillä paikoitukselle oli järjestetty sopivasti tilaa. Fiskars on miljöönä todella kaunis, joten jo senkin takia paikassa kannattaa ehdottomasti vierailla. Alueella on markkinoiden aikaan paljon erilaisia näyttelyitä ja vakituisestikin erilaisia liikkeitä, mutta keskityimme tällä kertaa kuitenkin puhtaasti markkinoihin ja niiden tarjontaan. Markkinoille on sisäänpääsymaksu, joka tänä vuonna oli 10 e/hlö. Hintataso markkinoilla on korkea, joten siihen kannattaa varautua. Markkinatilan (vanha veitsitehdas) ulkopuolella torilla on myös myyntikojuja, joissa kannattaa ehdottomasti poiketa. Torille ei ole sisäänpääsymaksua ja hinnat ovat torilla/kojuissa edullisempia. Markkinatilassa monille myyjistä käy maksuvälineenä kortti, mutta käteistä on silti hyvä pitää mukana. Torilla käy vain käteinen. Kahviloita ja ruokatelttoja löytyy alueelta useita, joten nälkäisenä ja janoisena ei tarvitse markkinoita kiertää.
Markkinoilla on kokonaisuudessaan laaja valikoima erilaisia tavaroita, kuten tauluja, valaisimia, astioita, lasiesineitä, kirjoja, huonekaluja jne. Tarjonnan voi sanoa olleen todella runsas. Markkinoilta lähti mukaan kaikenlaista pientä kivaa, mutta niistä lisää omissa blogijulkaisuissa.
Fiskarsin jälkeen suuntasimme Billnäsiin. Billnäs sijaitsee Fiskarsista noin reilun viiden kilometrin päässä, joten matka ei ole todellakaan pitkä. Tänä vuonna markkinat olivat levittäytyneet ruukin ympäristöön ruukin itsensä ollessa remontissa. Billnäsin markkinoille ei ollut sisäänpääsymaksua ja täälläkin tarjonta oli erittäin runsasta. Valikoima oli pitkälti samanlainen kuin Fiskarsissa, huonekaluja oli mielestäni täällä kuitenkin enemmän. Hintataso oli omien havaintojen perusteella ehkä hieman edullisempi. Täytyy tosin myöntää, että turnajaisväsymys iski puolessa välissä ja osa Billnäsin markkinoista jäi katsastamatta (kukkaro kylläkin kiitti tästä väsymystilasta). Vinkkinä voinkin suositella, että kannattaa varata kunnolla aikaa molempiin markkinoihin. Ideaalitilanne olisi ollut yöpyä jossain lähistöllä ja katsastaa markkinat omina päivinään. Mukaan markkinoilta lähti korituolit, jotka on esitelty omassa blogijulkaisussa. Paikkansa korituolit löysivät mökin saunamökistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti