Pin it

torstai 5. marraskuuta 2015

Mitä ihmettä täällä tapahtuu


Mä yllätin totaalisesti itseni viime viikolla. Tuli ihan sellainen tunne, että kohta joku osoittaa mua sormella huvittunut ilme kasvoilla sanoen "kiinni jäit". Nii-in. Siellä mä olin Kontissa kiertelemässä ja ihmettelemässä. JOULUosastolla! Sieltä itseni löysin, ostoskori kädessä heilumassa.

Tässä ei sikäli olisi mitään ihmeellistä, mutta kun mä en tunnista itsessäni kovin suurta jouluihmistä. Ensimmäisessä omassa kodissa muistan vaihtaneeni (ja tehneeni!) ihan jouluverhot ja kuusikin piti tottakai olla. Mutta siihen on sitten jäänyt. Tai kuusi meillä on tainnut kerran olla nykyisessä kodissa. Mulla ei ole joulua mitään vastaan (tai okei, ehkä hieman sitä älytöntä hössötystä, minkä joulu saa aikaan), mutta mä en ole vaan koskaan löytänyt itsestäni sitä joulupuolta. Ainakaan siis aiemmin. Siksi tämä ostosreissu sai mut melkein tolaltaan. Jouduin hetken ihan miettimään, että mistäs nyt tuulee.

Ehkä se tuulee joulun suunnilta. Tai ehkä se on tää pimeys, joka vähän sekoittaa päätä. Tai ehkä se on tää meidän keltainen talo, jossa tuntuu joululta. Oli miten oli, hyvä mieli tuli ja se on pääasia. Mukaan tarttui jouluvalo ja erinäisiä kynttiläjuttuja. Samalla kaivoin kaikki aikaisemmin hankitut valot esiin. Tämä on kaamoshoitoa, valoa pimeyteen :)

Tunnelmallista loppuviikkoa, viikonloppua kohti ollaan menossa jo kovaa vauhtia!

Mun tunnelmavalot muutaman vuoden takaa. Ovat joskus olleet esillä koko vuoden ympäri ;)
Tämä kynttelikkö löytyi Kontista kolmella eurolla. Se nyt vaan jotenkin sopii hyvin tänne meidän kotiin.
Tämän metallisen tähden ostin myös Kontista neljällä eurolla. Musta siinä on kaunis valo.

Vanha hyvin pelkistetty kynttelikkö - kelpuutan :)
Vlkoinen paperitähti on ollut mulla jo pitkään. Ikuinen haaste näyttää olevan, miten sen saa aseteltua suoraan.

8 kommenttia:

  1. Tiedätkö mitä mietin klikatessani tätä auki? Olenko mä jotenkin poikkeava bloggaaja, kun en ole sitten tippaakaan jouluihmisiä. Joo, pyhät on kiva viettää perheen ja ystävien kanssa, mutta en jotenkin yhtään kaipaa muuta hössötystä. Nyt alkoi pelottamaan iskeekö se joulu joku päivä muhunkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tunteen, mä olen miettinyt ihan samaa :) Mä uskon, että tämä mun "villitys" jää näihin valoihin. Tai jos ei jää, olen kyllä entistä enemmän ihmeissäni :D

      Poista
  2. Joulu on ennemminkin mielentila kuin kaupallinen härdelli ja hössötys. Tämän kodin myötä minä löysin oman tapani joulueloon. Rennolla otteella hämärän nujerrukseen! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija - toivotaan, että minäkin löydän oman tapani meidän talon myötä :) Hyvää viikonloppua!

      Poista
  3. Minullakin on tuollainen metalinen tähti. olen joskus äidiltä sen saanut..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania muistoja - minusta tuo tähti on todella kaunis :)

      Poista
  4. Voi mulle tuli ihan jouluinen olo jo, kun katselin näitä kuviasi. Mä olen just sellane ärsyttävä jouluhöösä :D Pitäis itekki kaivella joku päivä enempi noita tunnelmavaloja esiin..

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...