Pin it

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Uudet verhot


Eilinen aamu alkoi harmituksella, kun kamera alkoi kiukuttelemaan. Olin valmistautunut ottamaan kuvia oikein urakalla, mutta se jäi sitten haaveeksi. Zoomaus ja tarkennus ei toimi. Mistä lie johtuu. Onneksi sain jotain kuvia räpsittyä ja edes jonkintasoisia.

Tästä harmistuksesta johtuen sain sitten vihdoinkin kaivettua mun ompelukoneen esille ja viritettyä sen toimintakuntoon. *tuuletusta* Harmistus kääntyikin lopulta iloksi. Tästä edistysaskeleesta innostuneena surrautin koneen käyntiin. Edessä oli projekti nimeltä verhot. Ostin viikko sitten pienen palan Marimekon kangasta, Maija Isolan Maalaisruusua. Se jotenkin hehkui niin houkuttelevana kirpparin hyllyllä, että se oli ihan pakko ottaa mukaan. Silloin en tosin tiennyt, että kankaasta valmistuisi verhot. 

Kangas riitti just ja just näihin kapoisiin verhoihin. Mun ompelutyyli on sellaista "pääasia, että tulee valmista", joten reunat saattaa olla vähän sinne päin. Silitys voisi myös olla verhoille eduksi. Mutta musta ne on silti just kivat. Tuovat olohuoneeseen heti lämpimämmän ja kotoisamman tunnelman. Sopivat tuoleihinkin hyvin. Tykkään kovasti. 






Verhojen ompelemisen jälkeen jäi jäljelle vielä kapea pala kangasta, jossa oli sopivasti kuusi ruusua. Niistä pyöräytin pienet lautasliinat. Oi sitä tekemisen riemua. Siellä omassa työhuoneessa, ihan omassa rauhassa :D

Rauhallista sunnuntaipäivää kaikille!

Ps. Huomaa ikkunaan päätynyt joulutähti. Jouluvaloista lisää toisessa jutussa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...