Pin it

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Kurkistus nukkekotiin: tästä lähdettiin






Nyt hieman toisenlaisen sisustusprojektin pariin. Muutama blogijuttu sitten kerroin, että työhuoneeseeni on tulossa kunniapaikalle tuunaamani nukkekoti. Saanen siis esitellä (jo!) kesällä 2013 startanneen projektin. Aikaa on tosiaan ehtinyt kulua enemmän kuin hetki, mutta eihän tämä projekti vanhene koskaan. Oon tässä viime päivinä katsellut taloa sillä silmällä, että siellä olis varmaan syytä vähän siivota ja saattaa remonttikin loppuun. Ja samalla voisi tuunailla vähän lisää.

Mutta mennään ensi alkuruutuun. Kaikki lähti siitä, kun löysin vanhan Lundby nukkekotini varastosta kaikenlaisten tavaroiden keskeltä. Sieltä se sitten kulkeutui mökin varastoon hyllylle makoilemaan. Saatuani raivattua mökin varastosta itselleni työtilan ajattelin, että miksikäs ei. Nukkekodinhan voisi sisustaa uudelleen. Tämän vision saatuani lähdin penkomaan vinttiä ja löysinkin sieltä hienosti pakatun laatikon, jossa oli kaikenlaisia huonekaluja lähtien sängyistä, keittiökalusteista, lampuista, matoista, akvaariosta ja jopa ompelukoneesta. Kaikki oli hieman (tai ehkä vähän enemmänkin kuin hieman) retroa, myönnetään, mutta näin heti, että pienellä tuunauksella hyvä tulee. Netissä surffailemalla selvisi myös, että nukkekotiin on saatavissa jos jonkinlaista tavaraa ja rakennusmateriaalia. Siitä se sitten lähti; sisustusprojekti pienoiskoossa. Ja pakko tunnustaa, että projekti on ollut yllättävän kiehtova ja innostava. Mieheni kavereilta sain hieman vinoja hymyjä, mutta mitäpä siitä ;)


Alkutilanne oli kuvien mukainen. Sitä olisi voinut kuvailla lyhyesti yhdellä sanalla: kulahtanut. Huoneissa kyllä löytyy, ja löytyy autotallikin (ja sinne auto! - kaikkea sitä ihminen on kerännyt ja vielä säilyttänytkin). Ensimmäinen vaihe oli puhdistus ja kokolattiamaton poisto. Seuraavaksi pohjamaali seiniin ja uudet lattiat. Tilaratkaisutkin täsmentyivät siinä sivussa. Mutta mennään niihin sitten tuonnempana. Nyt lähden tekemään nukkekodille hyllyä - tänään on tiedossa siis toimelias päivä :) Tervetuloa tämän projektin matkaan mukaan. 

Ja oikein hyvää isänpäivää kaikille isille, ja omalle isälle suuren suuri halaus <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...