Pin it

perjantai 9. lokakuuta 2015

Talokierroksella: eteinen



Kuistilta tullaan sisään eteiseen. Tämä on sellainen mielenkiintoinen välitila, jossa on ovet niin kuistille, kellariin, pikkuvessaan kuin keittiöönkin. Välillä on suorastaan ruuhkaa ovien kanssa :D Mutta ei niitä poiskaan voi ottaa, ettei lämmöt karkaa. Osa ovista on hienoja - sellaisia vanhoja peiliovia, tykkään kovasti. Ja osa valaisinkatkaisijoistakin on ihanan vanhoja (tässä talossa nuo katkaisijat ovat kyllä varsin sekalaista sakkia - löytyy jos jonkinlaista).

Seinät on maalattu sellaisella persikkaisella sävyllä, lattialla on muovimatto ja katto on valkoista levyä. Eteisessä on iso ikkuna, joten valoa tulee tilaan mukavasti. Vaatenaulakkoja on kaksi, peili ja lipasto on jo tilaan tuotuja omia tavaroita. Valaisin on vanha lasinen plafondi. Verhot olen napannut pois.




Mitäs tämän tilan kanssa sitten tehdään?

No, ajattelin ensinnäkin maalata. Ei ehkä liene kovin yllättävää. Sain tuossa vision, että yksi seinä (tuo seinä, missä on peili) voisi olla vihreä. Alla olevassa kuvakollaasissa on hahmotelmaa sävyistä. Samalla kun tämä visio tuli, tuli visio myös keittiön seinistä, mutta niistä tuonnempana ;) Lundia-lipastoon olen muuten tyytyväinen, mutta haluan siihen matalat jalat. Tuunausprojekti on sen suhteen jo vauhdissa. Vaatenaulakoista ainakin toinen saa jäädä. Se, laittaisiko siihen vähän maalia pintaan, on pohdinnassa. 

Peili on löytynyt huutokaupasta. Ennen tuossa oli sellainen valkoreunainen ovaalinmuotoinen peili, mutta se on nyt varastossa. Täytyy katsoa sitten maalausurakan jälkeen, kumpi peileistä sopii tilaan paremmin. Jotenkin tuo nyt seinällä oleva on kyllä enenmmän mun tyyliä. Lattialle tulee iso räsymatto tai muutama kapeampi räsymatto. Katossa oleva valaisin saa jäädä. Verhoista en vielä tiedä. Jos löytyy joku kiva vihreään seinään (ja mattoon/mattoihin) sopiva, niin mikä jottei. Verhoilla ei kuitenkaan ole kiire.

Tällaisia tuumauksia tänään. Kauniin kirpsakkaa viikonlopun aloitusta :)

Kuvat Tikkurila, Lundia ja Pinterest.

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos - vain onneksi pikkuvessan ovi on uutta mallia, kaikki muut on näitä vanhoja :)

      Poista
  2. Hei. Löysin juuri ihanan blogisi ja mielenkiinnolla ryhdyn sitä tutkailemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei. Kiva, että löysit blogiini - oikein lämpimästi tervetuloa :) Tulen vierailemaan myös sinun blogissasi. Kävin jo itse asiassa nopeasti vilkaisemassa, ja huomasin heti ihanan metsänvihreän aulan, tosi upea. Nähdään ja kuullaan :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...