Pin it

lauantai 14. helmikuuta 2015

Esittelyssä ihastuttava Frida marina


Voi että, miten mä en ole käynyt täällä aikaisemmin. Sitä mä tässä vaan ihmettelen. Lähdin toissailtana pienelle happihyppelylle. Päätin palkita itseni tästä reippailusta ikkunaostoksilla. Ja kas, kuinkas sitten kävikään. Frida marina oli edelleen auki, kun sen kohdille saavuin. Päätin astua sisään ja niin siinä kävi, koukkuun jäin. Huokailin, että täähän on just mun paikka. Siksipä nuo tämän kappaleen ensimmäiset sanat ovat niin osuvia. 






Frida marina on aivan ihastuttava liike – oikea second handin ja vintagen paratiisi. Frida marinasta löydät paljon käytettyjä vaatteita ja asusteita, kuten myös mm. koruja ja sisustustavaraa. Liike on samalla second hand puoti ja palveleva kirpputori. Second hand vaatteet ovat omistajan valitsemia ja kirpputorille voi viedä myyntiin omia ehjiä, puhtaita ja hyväkuntoisia vaatteita viikkovuokraa vastaan. Lisäksi liikkeestä löytyy Moonk myymälä. 

Vaatteet ja asusteet on asetettu kauniisti esille – värien ja tyylien mukaan. Sisustustavarat ja korut on niin ikään houkuttelevasti esillä. Kaikki nivoutuu hyvin saumattomasti yhteen. Liike on viihtyisä ja siisti, tunnelma lämmin ja kodikas. Hinnatkin ovat kohdillaan.

Liikkeessä on myös kahvila. Mikä onkaan ihanampaa kuin istahtaa shoppailun lomassa sohvalle juomaan kupponen kuumaa ja antaa samalla katseen vaeltaa kauniissa vaatteissa, asusteissa ja esineissä. Ehkäpä pikapuolin tämä toteutuukin, sillä äiti jo innokkaana odottaa visiittiä liikkeeseen :)

Frida marina sijaitsee Helsingin Kalliossa, osoitteessa Kaarlenkatu 10. Sinne on helppo päästä ratikalla (linjat 1, 3, 8 ja 9). Lisätietoja Frida marinasta löydät liikkeen Facebook-sivuilta.


Olin kävelyllä ilman kukkaroa, joten kävin eilen liikkeessä uudelleen. Löysin Vagabondin mustat nilkkurit kolmellakympillä ja pari värikästä paitaa/puseroa yhteensä kahdeksalla eurolla. Kivoja löytöjä, olen todella iloinen ja tyytyväinen :)

Kipin kapin liikkeessä käymään - suosittelen lämpimästi!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...