Pin it

lauantai 18. lokakuuta 2014

Sohvalla lukulampun valossa

Kotona mun lempparipaikka on sohva. Siitä on hyvä katsella telkkaa (mistä tosin nykyään tulee katsottua lähinnä leffoja), lukea, neuloa, seikkailla netin ihmeellisessä maailmassa ja ylipäänsä ihmetellä maailmanmenoa... Olen jotenkin hullaantunut vanhojen kivitalojen sisäpihoihin ja sellainen näkymä omaltakin sohvalta on bongattavissa. Näkyy ikkunasta Kallion kirkkokin - ei yhtään hassumpaa. 

Takaisin kuitenkin sohvalle. Yksi pieni parannusehdotus sohvailuun oli listalla ja huutokauppa tarjosi siihen loistavan ratkaisun. Helanderin huutokauppa pidetään joka kuukausi, ja joka kerta huutokaupan tarjonta tulee käytyä läpi sillä silmällä, josko siellä olisi jotakin mielenkiintoista. Syyskuun huutokauppa sellaisen mielenkiintoisen kohteen tarjosi. Silloin ei ollut mahdollista lähteä paikanpäälle (mikä muuten sekin on aina yhtä innostavaa - suosittelen kokeilemaan), joten jätettiin tuotteesta netin kautta tarjous. Ja jihuu, niin siinä sitten kävi, että voitto tuli ja tämä komistus saapui kotiimme. Hintakaan ei ollut mikään kovin suolainen (onneksi). Minusta tämä on hieno. Ja vähintäänkin persoonallinen. Valo siivilöityy kauniisti lampun kuvussa olevien reikien kautta. Ja tuo väri sopii meidän olohuoneeseen kuin nenä päähän.

Nyt näkee lukea ja neuloa ilman siristelyä. Kyllä tykkään.






5 kommenttia:

  1. Hiano on! Paljon kauniimpi ja persoonallisempi kuin se Habitareen jäänyt valaisin :)

    VastaaPoista
  2. Onpas mainio ja persoonallisen näköinen valaisin!

    VastaaPoista
  3. Kiitos :)

    Päivä päivältä olen enemmän ja enemmän tämän lampun fani. Ja tämäkin ostos osoitti sen, että sopivan etsimisessä maltti on valttia :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...