Pin it

lauantai 26. lokakuuta 2013

Terveisiä mökiltä

Hei vaan kaikille ja terkkuja mökiltä! 

Päivän ohjelmassa oli mökkitalkoot. Viime käynnistä olikin jo ehtinyt kulua jokunen aika. Ihan meinasi hätä olla, että mitähän sinne mökkimaille kuuluu. Mutta siellä se tönö kuitenkin oli pystyssä, ja kaikki muutenkin kunnossa.

Puhdetta oli työlistalla jos jonkinlaista ja ilma sitä myötä sopivasti sateinen. Pikkasen kiristeli autossa, kun sielujeni silmissä näin itseni pihalla pipo vinossa hiki otsassa haravoimassa hiukset ja vaatteet likomärkinä. Tuo näkymä sitten toteutuikin, mutta onneksi perillepäästyä ei enää niin kiristellytkään. Pirteästi haravoin ja keikuin todella turvallisen näköisesti tikkailla rännejä putsaamassa. Molemmat kun ovat oikein hilpeitä puhdetöitä :) 


Kameralla olin ajatellut ottavani kivoja syksyisiä kuvia, mutta joo, eipä pahemmin tehnyt mieli mennä kameran kanssa heilumaan sateeseen. Ja oli ne maisematkin varsin harmaat. Puista oli lehdet tippuneet, maa oli lehtien ja mudan peitossa, ja niin, kaikki oli todella harmaata ja märkää. Tuli niin ikävä kesää. Yhden kuvan sain otettua. Olkoon se todistusaineistoa siitä, että töitä tuli tehtyä. Takkikin oli niin kaamean näköinen, että olisi voinut kuvitella, että olen vähintäänkin ryöminyt maassa. Mutta mitenkäs se sanonta menee, tekevälle sattuu.

Kesäikävää helpottaakseni kaivelin arkistoistani esiin muutaman kesäisen kuva. Näitä katsellessa tulee hymy huulille ja olo aurinkoiseksi. Sieltä se kevät ja kesä taas saapuu, nopeammin kuin uskonkaan. Aurinkoisia ajatuksia lauantai-iltaasi!





PS. Tämä kyltti roikkuu mökin seinällä ja se on mun suosikkimotto. 

2 kommenttia:

  1. kyllä on sen näköinen laituri ,että tuli heti kesää ikävä.. ja tosi kiva mökki. .. itsekin olen möyrinyt pihatöissä tämän päivän ja todennut,että : ei ole kaunista ei.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anne :) Pihatyöt on ihan kivoja sopivassa määrin annosteltuna ja kivassa säässä. Kesämökkikautta odotellessa mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...