Pin it

Näytetään tekstit, joissa on tunniste halli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste halli. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Projektina lamppu




Aulatilan (hallin) sisustaminen on työpöydän löytymisen jälkeen rehellisesti sanoen tyssähtänyt. Haasteeksi on osoittautunut löytää punaisen tuolin kaveriksi lukulamppu. Edellinen lamppu kun päätti irtisanoa työsopimuksensa pian paikkansa löydettyään. Eilen kuitenkin asiat alkoivat edetä. Piipahdin mökkimatkalla Katin Sisustusnavetassa Nummelassa. Siellä oli aarteita vaikka kuinka ja kas, löytyihän sieltä tällainen tiikkinen lampunjalka. Hieman tuunausta tämä vaatii, kuten mm. sähköpistokkeen vaihtoa ja varjostimen etsintää. Mutta matkalla ollaan, kiitos Katin avustuksen. Toivottavasti ensi sunnuntaina 19.5. on muuten kaunis ilma, sillä silloin Katin Sisustusnavetassa vietetään kesäkauden avajaisia. Sään salliessa lähden itsekin paikan päälle ja tällä kertaa otan kamerankin mukaan.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Musiikkia maestro




Köllötellessäni hallin sohvalla ja ihaillessani melko uutta kirjoituspöytääni muistin yhtäkkiä, että minullahan on radio kaapissa, joka voisi kuin voisikin sopia pöydälle. Eihän tuo radio nyt mikään merkkivempain ole eikä sitä rakastamaani teakia, mutta jokin siinä on. Retromaisuutta ainakin. Olkoot siinä ainakin tämän illan.

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Lukunurkkaus






Hallin muutos alkaa hahmottua, tai itse asiassa sisustus on jo hyvinkin loppusuoralla. Suunnitelmissa oli ostaa tilaan divaani, mutta pyöriteltyäni huonekaluja ympäriämpäri huomasin, että sohva sopiikin oikein hyvin eteisestä katsottuna hallin vasemmalle seinälle. Ensin ajattelin, että sohva näyttää kyseisellä seinällä hieman nurkkaan ahdetulta, mutta sijoitettuani rahin sohvan eteen, tasapainotti se tilan. Nurkkauksesta tuli mun oma lukunurkkaus, ja se on ollut tänään kovassa koekäytössä. Vielä kun huutokaupasta huutamani kirjoituspöytä tuoleineen saapuu, on hallin sisustus valmis. En malttaisi millään odottaa.

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Toinenkin lamppu on syttynyt

Olen ihan fiiliksissä. Taitaa käydä niin loistavasti, että huutokauppakolmikon kolmaskin lamppu on vihdoinkin löytänyt paikkansa. Mummolta saatu 1950-luvun tuoli on saanut parikseen metallisen hieman kultaan vivahtavan jalkalampun. Tässä nurkkauksessa kelpaa lueskella ja haaveilla. 



keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Lamppu on syttynyt




Hallissa on tapahtunut hienoista edistymistä. Muistin, että minullahan on vintillä lamppu aivan toimettomana. Se tuli viime keväänä huutokaupassa tavallaan kuin kaupan päälle. Yhden lampun huudolla sainkin kolme. Yksi lampuista on ollut ahkerassa käytössä, mutta nämä kaksi muuta ovat odottaneet sitkeästi esiintymisvuoroaan. Nyt tämä tummanharmaan metallikuvun omaava harjoittelee valaisemista yhdessä hallin nurkista. Sanoisin, että tyyliltään sopii hyvin kokonaisuuteen. Lampun jalan puuosa tosin hieman riitelee kalusteiden kanssa. Sille täytyy siis tehdä jotain, jos vielä lopullisessakin sisustusversiossa hyppää silmille. Mieleen tulee joko maalaus tai sitten rungon päällystäminen jollain materiaalilla. Miltähän punos tai nahka näyttäisi?

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Hallin lipastot



Löysin eilen huutokaupasta kaksi lipastoa todella edulliseen hintaan (20 e/kpl). Itse asiassa se onkin hallin uudelleenmuokkauksen tavoite; uusi ilme edulliseen hintaan. Lopullisia paikkojaan lipastot eivät ole vielä löytäneet, toinen on tällä hetkellä tyylikkäästi ja käytännöllisesti keskellä hallin lattiaa. Alkuperäisenä ajatuksena oli maalata nuo kiiltävän mustiksi, jotta ne sopisivat paremmin asunnon värimaailmaan. Nyt en kuitenkaan ole enää varma ajatuksesta. Lipastot näyttävät nimittäin ihan kivoilta noinkin. Niissä näkyy elämä ja siitä pidän. Riippuu loppujen lopuksi paljolti siitä, millaisen pöydän ja tuolin löydän. Jos ovat lipastojen kanssa täysin eri tyylisuuntaa, pitää ottaa maalisuti esiin. Muuten sisustuksesta tulee melkoinen sillisalaatti. 

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Kotioffice

Lehtipinoja, piirroksia, suunnitelmia, kirjoja ja erilaisia tarvikkeita on alkanut lojua epämääräisissä kasoissa ympäri huushollia. Siitä se ajatus sitten lähti. Tarvitsen itselleni selkeästikin työtilan. Kodissamme on ehkä hieman epäkäytännölliseksikin luokiteltava halli, jonka olen nyt päättänyt laittaa uuteen uskoon. Halli on läpikulkupaikka, johon on kerääntynyt sanotaanko vähän kaikenlaista. Suunnitelman laatiminen on jo kovassa vauhdissa, valmista tulee toivon mukaan pian.

Pinoja siellä, pinoja täällä. Näille pitää saada kunnon säilytystilat, mutta kaiken pitää kuitenkin olla helposti saatavilla.

Lähtötilanne. Kuva on otettu eteisestä päin. Vasemmalla on käynti olohuoneeseen ja oikealla on käynti makuuhuoneeseen. Hallissa on vuodesohva ja kaikenlaista muuta, kaikki toki tuiki tarpeellista. Halissa ollaan tuskin koskaan, ja tarkoitus onkin saada huoneelle selkeä käyttötarkoitus. Hallin väritys antaa suunnitelmalle tietyt puitteet, sillä pinnat saavat jäädä entiselleen.

Pohjapiirros on mittakaavassa 1:20, ja suunnitelma on pikku hiljaa hahmottumassa, ainakin se versio numero 1. Voin sanoa, että rullamitta ja mittatikku ovat olleet ahkerassa käytössä. Tämän hetkisessä suunnitelmassa on ajatuksena se, että eteisestä katsottuna oikealla seinustalla on työtila pöytineen ja tuoleineen ja vasemmalle seinustalle rakentuu nurkkaus, jossa voi löhöillen nautiskella olostaan. Huoneessa pitää myös olla säilytystilaa, josta huolen pitävät lipastot ja säilytysarkku.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...